Täällä metän keskellä myö pelataan synttärijuhlissa jalkapalloa pitkissä kalsareissa, kun aurinko laskee horisonttiin ja varjot pitenevät.
***
Löysin tästä hyvän makuupaikan. Auringon lämpö tulee sopivasti tähän maton reunalle asti. Mikäs tässä on ollessa, oman ihmisen koulukirjat tyynynä. Välillä minä käyn salaa sängylläkin. Sieltä voi tarkkailla, ketä ulkona liikkuu.
***
Kummallista, miten kasvu jaksaa kiinnostaa minua vuodesta toiseen, vaikka se on joka vuosi samaa, joka vuosi samassa järjestyksessä. Ihmisen muisti on lyhyt, pitkän talven aikana ehtii unohtaa elämän, siksi sen edessä joka kevät haltioituu.
5 kommenttia:
Kolme kertynyttä hetkeä ilman mitään muistutusta asiasta on minusta aika hyvä saalis. Kiitos tytöt! :)
Nuo Annikan kalsarikekkerit kuulostavat ja näyttävät kyllä loistavilta.
Hei Ilona V!
Mitä nuo kuvassasi kasvavat ovat? Metka sattuma, että juuri tänä aamuna samanlaisia osui silmiini kävelylläni (kun poistuin hiekkapolulta nurmikon puolelle) ja jäin pohtimaan, että mitähän noista tulee isona - ja että miksi en tiedä, mitä noista tulee isona...
- M.
Ovat vaahterantaimia ensivaiheissaan, juuri sirkkalehtensä avanneina.
Tuota kevään yllättävyyttä ja ihmeellisyyttä jaksan minäkin ihmetellä, joka vuosi. Samaan aikaan siis joka vuosi ihmetellään sitä, kuinka ihana ja ihmeellinen kevät on, ja sitten sitä, että miten sitä jaksaakin aina niin innostua ja ihmetellä. :) Ihmeellinen on kevät! Ja elämä.
Nämä kolme olivat minusta erityisen hauskoja:) Mekin ollaan lasten kanssa ihmetelty vaahteran alla noita pikkutaimia.
Lähetä kommentti