Auringon laskiessa iltakävelyllä ystävän kanssa. Luonnon ihmeitä ihastelemassa ja ystävyydestä puhumassa. Keskellä viikkoa pysäyttävän ihana hetki.
***
Löysin kevään vihreyden viiden ja puolen tunnin junamatkan päästä.
Ilona H
Runo, joka on nuoruusajoista lähtien ohjannut elämääni.
"Laskevan auringon viimeiset säteet
näyttävät tietä
jota mielelläni kulkisin
Tuulen ajamat pilvet
näyttävät tietä
jota mielelläni kulkisin
Lehtien kahina jaloissani
kuiskaa
anna mennä, älä pidätä,
niin löydät tien vapauteen"
(M. Bickel)
Tämän kuvan minä otin tänään.
***
Pitääkö villihanhea väistää? Ovatko äkäisiä? Se on ensimmäinen ajatus, mielessä tarinat kotihanhista, jotka päihittävät parhaat vahtikoiratkin ärhäkkyydessään. Ja toinen: Ovatko ne pari ajasta iäisyyteen? Pidän silmällä rantahiekassa möyrivää lasta ja lähestyvää pariskuntaa. Kaivan kameraa. Huvittavia ne ainakin ovat, tonkivat kaulat pitkinä pohjamutaa, vuoronperään, yhtaikaa. Katsovat meihin ja lähtevät tylsistyneen oloisina jatkamaan matkaansa. Tahtoisin huutaa perään: Älkää tehkö pesää tähän, vaikka rantakaislikko onkin hieno! Ilman lämmitessä täällä on kymmeniä veteen ja takaisin juoksevia, tämä keväinen rauha on väliaikaista, illuusio.
***
Hiukan vihertää, mutta vielä näkee, ei ole lehtipeittoja. Tämä on hyvä aika.
3 kommenttia:
Ihan mahtavaa, että tämä blogi pyörii näin hyvin, vaikka en siitä muistuttele. :)
Jännän vesipainotteista tänään.
Ihan valtavan kauniita ja pysäyttäviä kuvia tänään. Tai sitten olen harvinaisen häkeltymisalttiilla tuulella. :-)
Uskomatonta, kuinka kuva ja muutama sana voi herättää paljon ajatuksia, polkuja ja siltoja. Kiitos niistä ajatusten herättämisistä! :)
Lähetä kommentti