Iloa, väriä, leikkiä, heittäytymistä
-
aikuisenkin arkea piristää jos osaa kuin lapsi heittäytyä nauttimaan hetkistä…
***
Ilona H
Ylläksen tunturijono. Ihminen on pieni täällä. Korkeuden, luonnon kauneus ja pelottavuus samalla hetkellä läsnä.
***
Yllätyn, kun sunnuntaille ei enää riitä sanoja.
***
Joskus mietin, kuka olen. Tulee mieleen, miksi minä täällä blogimaailmassa pyörin. Vaikken kirjoita omaa sellaista, luen niitä kuitenkin joka päivä. Ja kuitenkin, olen tyttönen vasta, lukiolainen. Sitten ymmärrän, ei haittaa, vaikka erotun. Ikä vain numeroita ja sydämessä olen juuri tällainen. Juuri tällainen. Nyt koeviikko, teehetkiä, kirpputoreja. Pysähtymistä sen äärelle, että maailma on suuri. Ja senkin, että minä olen pieni.
***
Pudotan paahdettuja siemeniä lusikasta, kauhon lisää, pudotan. Niin kuin lapsi hiekkaa. Mutta näillä ei ole hiekan ääni, vaan sadekepin kevyt virta. Tänä keväänä tahdon rakentaa sellaisen, sadekepin. Kuulla jyvien rapisevan kuin pisarat peltikatolla.
***
Pienin jaloin kipität metrin verran maan yllä. Olet ihme, kuljet vetten päällä! Omenapuut kierrät moneen kertaan, vesi tippuu pitkin jääpuikon kylkeä ja sinä naurat. Minäkin, vaikka vajoan joka askeleella.
***
Minusta tulee kummitäti.
2 kommenttia:
Kiitos jälleen hetkistä.
(Yrittäkää muistaa pienentää kuvat - ne jotka osaatte sen tehdä - niin minun on mukavampi ladata ne liitteestä koneelleni.)
Kauniita hetkiä täällä taas. Ihanasti sopivat kaikki yhteen, kaikissa on ajatus keväästä.
Yritän muistaa mukaan ensi sunnuntaina. Kirjoitin sen jo kaleteriinkin ylös, kun en näköjään muuten muista millään.
Lähetä kommentti