Yhtäkkiä huomaan: on ikävä. Ikävä naurua, kuplivaa iloa, riekkumista paikasta toiseen, ikävä haparoivia sanoja "Inka kato, Inka kato". Loma kaukana perheestä. Kunnes huomaan, eteinen on täynnä reppuja ja kenkiä. Nuorimmainen juoksee vastaan halaamaan, ja toinenkin myöntää, että enemmän oli ikävä sua kuin tietokonetta. Täydellisyys.
***
Yhä vähemmän minulla itselläni on sanoja näihin hetkiin.
1 kommentti:
Eih, taas unohdin! Nyt pitää alkaa muistaa lähettää Hetkiä. Toivottavasti ensi kerraksi muistaisin.
Lähetä kommentti