13.3.2011

Annike

Päivä päivältä valo hiipii pidemmälle. Kohta se yltää kauimmaiseenkin nurkkaan. Vapaapäivänä keskellä viikkoa syön lämpimän aterian, kun valo yltää keinutuoliin.

***

Ilona H.

Kevään valo on vaalea ja matala. Auringonläikässä näen lupauksen kesästä. Se antaa minulle toivoa. Nuorempana odotin kesää kärsimättömänä, koska koin, että kesän pitää olla valmis ennen kuin siitä voi iloita. Kesä oli valmis sitten, kun koivunlehdet olivat täysikasvuisia. Koska olen oivaltanut, että meillä ei ole aikaa odottaa kaiken valmiiksi tulemista vaan on ymmärrettävä hetkien arvo, olen alkanut hyväksyä kevään keskeneräisyyttä. Hyväksyä ja ymmärtää: lupaus kesästä kehottaa minua luottamaan siihen, että kesä on tulossa ja tarttumaan tähän, hetkeen, auringonläikkään ovessa.

***

Ilona V.

Ellen olisi sairastunut, en olisi milloinkaan tavannut häntä, jonka kanssa on joka kerta hyvä.

***

Inka

Lapsen onnellinen hetki, ilo pienestä aarteesta.

***

Merja

Aamulla lähdit.

Iltapäivällä auringon vino hymy osoittaa ruudusta sormenjälkesi.

***

Mirva

"Muistan selvästi tehneeni päätöksen suhtautua tähän tapahtumaan seikkailuna sen sijaan, että se tuntuisi sietämättömältä koettelemukselta. Katsoin asioita lasten kannalta ja onnistuin näkemään tarinan, hyvän jutun, seikkailun. Salaisuus on siinä, ettei ota elämää liian vakavasti ja muistaa nauraa sille koko ajan, kuten lapset tekevät luonnostaan. Silloin ihmisellä on voimaa selvitä vastoinkäymisistä." - Tom Hodgkinson

***

Olina

Ne varisevat pöydälle ennen kuin heitän pois. Tuijotan hiljaa siitepölyä ja yritän muodostaa lausetta. Päässä soi ajatus: "Uusi lumi, vanhan surma, uusi lumi vanhan surma". Viimeksi kolasin viikko ennen tyttäreni syntymää. Nyt en osaa puhua muusta.

***

Pikkujutut

Ystävyyttä ja yhteisiä leikkejä yli kielirajojen.

17 kommenttia:

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Saako antaa palautetta??? Minua puhutteli tuo lapsen hetki nappien kanssa. Tuli ihan tippa linssiin tädillä.

Olina kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Vielä kiitos, kun tällaisen keksit perustaa.

pikkujutut kirjoitti...

Minulle tuli juuri olotila, että kuka ei kuulu joukkoon. Mutta en anna sen häiritä kuin pienen hetken :).

maijja kirjoitti...

No ehä se mää muistanu! Ensi viikkoon siis. Tämä on kyllä hieno juttu, kiitos ideasta!

Marja kirjoitti...

Huh, tämän julkaiseminen oli jännittävää. Hyvä, että tykätään!

Pikkujutut, minusta juuri tuo on hienoa, että erotutaan toisistamme. Jokaisen hetki on omanlaisensa, niin myös ilmaisu.

Maijja, ensi viikolla sitten. :)

Inka kirjoitti...

Olinan kanssa samoilla linjoilla! Hieno ajatus tämä ollut ja kiitos siitä, että pääsin minäkin mukaan. Ja palautetta ainakin minä kaipaan, kun nyt ensiaskelia blogimaailmassa otan.

Jokainen kuva ja sana pysäyttivät todella ajattelemaan. Ja sunnuntaiaamun rauhaan tälläinen sopii minusta todella hyvin!

Merja kirjoitti...

Kivaa!

Mirva kirjoitti...

Upealta näyttää täällä -- kiitos sinulle Ilona, kun tämmöisen järjestit ja keksit! Ihailin tuota kuvien järjestystä, miten ne jotenkin tuntuvat olevan värimaailmaltaan ja myös tekstimaailmaltaan niin oikeassa järjestyksessä!

pikkujutut, mietin että miten niin ei kuulu? ihanan aurinkoinen lopetus, kuin lupaus kesästä!

Marja kirjoitti...

Mirva, hauskaa että tässä näkyy jokin visuaalinenkin järjestys, ihan vahingossa. Tylsästi laitoin aakkosjärjestykseen tasapuolisuuden nimissä, en nyt ajatellut muuta järjestystä.

Malla kirjoitti...

Tämä on niin hieno blogi-idea! Maijjan tavoin minäkin unohdin ihan kokonaan, mutta yritän ensi viikolla muistaa :)

elinam kirjoitti...

Ihana tää. Kauniisti kirjotatte kaikki.

isoinpapu kirjoitti...

OI kun hienoa! Tykkään tykkään!

pikkujutut kirjoitti...

Mirva, ensireaktio oli se, nyt näen asiat jo toisin.

milla kirjoitti...

Tulin kurkkimaan. Kiva idea! Tulen uudelleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Elänyt 57 vuotta,silti opin kuvista paljon. Miten kuva ja muutama sana voikin kertoa niin paljon. Kiitos. (Inkeri)

Kaisla kirjoitti...

Fantastinen idea! Ja todellakaan ei tullut yhtään sellaista oloa, että joku ei olisi kuulunut joukkoon. Päinvastoin. Tästä tuli hieno yhteisöllisyyden tunne ja kokemus.

unisukka kirjoitti...

Kauniita! Mulla on oma kuva otettuna, mutta koneen hajoamisen takia (ja koska ahdistun ajatuksesta sen koon määrittelyn yrittämisestä..) jäi toiseen kertaan. Yritän.